sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

Kas keikkaa...

Tammiyön Killan avauskeikka sujui suht mallikkaasti. Pientä hermoilua ja kämmäilyä oli, mutta noin muuten sujui varsin hyvin. Ei suuria kompastuksia ja räpellyksiä. Järjestelytkin toimivat paikanpäällä kohtalaisesti. Toki säätöä on aina, mutta loppupeleissä saatiin runnottua hommat kuntoon.

Saundeista ei nyt pysty paljoa sanomaan, mutta tekniikka keikalla oli yllättävän hyvin hallussa. Lavalla kuulit oikeastaan kaiken mitä pitikin kuulla, joten siinä mielessä ei ongelmia ollut. Paikalta poistuttiin ajoissa ja hyvissä voimissa.

Studiosessiosta tuli tosin mieleen eräs mielenkiintoinen seikka. Tervaperä-biisin nauhoituksessa komppikitarat ja leadkitara riitelivät vireen suhteen helkutisti, vaikka vireen ja intonaation pitäisi olla mittarien mukaan kohdallaan. Ihme homma, ihme homma. Pikkaisen piti nostaa leadkitaran virettä ja kuulosti jo paljon paremmalta. Tosin syynä voi olla se, että komppi soitettiin todella raskaalla kädellä ja olisiko tuo nostanut virettä sitten.

Mutta huomenna jatkuu akustisten soittimien nauhoittamisella. Konserttikannelta ja nailonkielistä akustista kitaraa pistetään purkkiin, katotaan miten käy!

lauantai 28. heinäkuuta 2007

Ja siitä se sitten lähti...

Takana on nyt kaksi päivää studiossa. Ensimmäisenä päivänä nauhotettiin rummut, bassot ja kokeiltiin jo kitaroitakin nauhalle. Okei, blogin lähtökohta on hieman kitarapainotteinen, mutta yritetään muuttaa sitä jatkossa...

Ensimmäinen päivä sujui melko leppoisasti ja mukavasti rumpujen ja basson suhteen. Iltapäivästä kokeiltiin vielä kitaroita nauhalle ja tulos oli karmiva. Käyttämäni Bossin GT-Pro ei todellakaan anna säälillistä studiosaundia, vaikka se syötettiin Marshallin EL34 50/50 päätteen kautta kaappiin. Saundi oli todella muovinen. Päädyttiin sitten kokeilemaan studion koneella olevaa mallinnusta, jolla saatiin nauhalle hieman parempi saundi. Mallinnuskin ajettiin taas marsun läpi...

Saundi oli kuitenkin todella karu, eikä miellyttänyt minua yhtään... Tehtiinpä sitten niin, että seuraavana aamuna kitarapiuha vedettiin Engl putkietuseen ja siitä marsuun. Saundi oli välittömästi kohtalaisen kohdallaan. Eihän tuo mikään huippusaundi ollut, mutta sen kanssa elää kuitenkin todella mielellään.

Mitä sitten tulee noihin soittoteknisiin juttuihin, niin yllättävän kivuttomasti saatiin kaikki kohdalleen. Klikin käyttö helpottaa toki jatkossa ja helpotti jo nyt "studiomagicin" tekemistä. Nähtiinpä myös todella hämmentävä tempaus basistilaulajamme suorittamana. Ensimmäiseen biisiin saatiin jo toisena päivänä laulut paikalleen. Kertsiin tuli kolmiääninen stemma, joka nauhoitettiin varsin hämmentävällä tavalla. Jokainen stemma laulettiin yksinään klikin päälle ilman minkäänlaista taustaa... Ja ääneen meni, ja melko taimiinkin. Pikkasen vaan editointia ja hyvin kävi! Siihempä päättyi sitten tämä setti ja maanantaina jatketaan toivottavasti konserttikanteleella ja nailonkielisellä akustisella.

Tänään olisi vielä illalla keikkakin tarjolla, katotaan miten käy... Kauheesti ei oo luottoo, mut eiköhän se siitä!

Ja niin, käyppäs kuuntelemassa pikkaisen musaamme MySpace-sivuiltamme!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2007

Tammiyön Killan studioblogi alkaa...

Hello kaikki! Tästä lähtee Tammiyön Killan studio seikkailuista kertova blogi. Aloitamme pitkällisen nauhoitussession jonka lopputuloksena häämöttää omakustanne levy. Kauanko tämän tekemiseen menee? Hyvä kysymys. Otammeko vastaan sopimuksen jos satumme sellaisen saamaan. Toki, mutta emme sitä ihan hirmu aktiivisesti metsästä, tämä on kuitenkin harrastelua ja puuhastelua, ellei jopa höpöstelyä...

Kerrotaan sen verran, että studiossa on käyty orkesterin kanssa jo kerran aikaisemmin, tammikuussa 2007. Lopputuloksena kolme demotettua biisiä yhden päivän aikana. Laatu ei päätä huimannut, mutta tulipa kokeiltua...

Nyt alkaa sitten matka kohti uutta settiä ja aikaa on paljon enemmän(silti ihan liian vähän...). Todella mukavaa. Mutta katsotaan miten käy... Tulossa mm. laitetietoutta yms yms... Ehkä jopa jäsenistön esittelyä.